Kaveri asui Fukuokassa ja olin yrittänyt hänelle sanoa, että voisimme nähdä kun kaupungissa satun olemaan. Hän oli vain siihen sanonut, että menee labraan venyttelemään kul***an. Ei sopinut edes Labraan menoa aiemmin tulla edes morjestaan. On siinäkin kaveri vaikka lähtöä ennen oli sovittu, että tavaraan nyt ainakin, jos satutaan samalle paikkakunnalle. Sitä se teettää. Japanilaistuvat perkele*n kekkeruusit.
2070en maksoi suunta Kumamotosta Fukuokan Hakataan. Kyllä "Hakata". Hakataan saavui kello kahdeksan aikaan. Työmatkaruuhka ja minä suuntasin paikalliset nähtävyyksiä katsomaan jalkapelissä.
Suunnitelma oli yksinkertainen. Pari temppeliä ensiksi ja sitten suunta Fukuokan linnan paikalle, jossa ei ole linnaa.
Ainoa mikä alkoi nyppimään matkatessani kaupungilla oli englannin kielinen esite. Siinä oli pistetty paikat ihan näkyvästi esille mutta kartta oli ihan perseestä. Tiet olivat piittetty väärin ja nähtävyydet olivat väärissä paikoissa. Onneksi olin ottanut japaninkielisen kartan mukaan josta näin missä mikäkin oli ja miten sinne pääsee.
Tenjin puistossa oli talo jonka päälle oli jatkettu puutarhaa
Hiroshiman linnan paikan vierestä löytyi vieläå lisää temppeleitä.
Kuitenkin linnan paikka oli vain alue johon voi kuvitella linnan. Minulta kesti kolmisen tuntia kävellä tänne asemalta ja tämä oli mitä löysin.
Ei ehkä niitä kaikkein kivoimpia yllätyksiä. Siellä ei sitten ollut mitään. Toisella puolella oli sitten tenniskenttää, rugbykenttää ja yleisurheilukenttää. On tainnut Fukuokan linnanherra olla Aizun linnanherran kanssa tenniksen rakastajia, kun tenniskenttiä ovat rakentaneet linnan alueelleen. Fukuokan linnanherra on monialainen urheilun rakastaja.
Matkalla metrolle huomasin tämän komean näköisen puiston. Se olisi ollut paljon mukavampi kohde kiertää kuin linnan alue mutta aikaa kun ei enää paljoa ollut niin sitä ei voinut kiertää. Tämän takia en oikein pidä aikatauluista. Ne eivät jousta tarpeeksi.
Palasin sitten Hakataan metrolla ja en voinut olla nauramatta tälle kyltille.
Hakatassa tutustuin paikalliseen okoyomiyakin tyyliin ja lähdin paikallisjunalla takaisin Kumamotoon kohden. Shinkansenia ei vielä radalla ole koska rataa paraikaa rakennetaan. Shinkanseni tulee olemaan musta. Nyt limited express junat ovat mustia ja osa paikallisjunistakin on.
Olisi pitänyt arvata, että viimeinen bussi lentokentällepäin oli ihan täynnä. Piorukkaa olisi ollut komeenkin bussiin. Japanilainen tyyli ei tunkenut bussia täyteen vaan se lähti asemalta puolityhjänä. Matkalla se otti sitten lisää porukkaa mukaan. Suomessa bussi olisi kyllä vain täyttänyt itsensä ja sitten kulkenut täytenä suoraan lentokentälle. Itse änkeydyin ensimmäiseen bussiin vaikka jonoa olisikin ollut... Gaijin bonus. Kun ei kysele turhia niin ei saa kieltojakaan...
Paluulento olikin buukattu ANAn toimesta ihan ylitäyteen. Perus homma lennoilla mutta kosahti tällä kertaa kun kaikki halusivat Kumamotosta pois. Tarkoitan tällä että koko lentokone oli täynnä JIS-membereitä :D. Sama homma oli myös lennolla Osakasta Sendaihin. 99% oli Tohoku Universityn oppilaita ja proffia... Mietin että mitä olisi tapahtunut kuuluisalle materiaaleille Tohokussa, jos tämä lentokone olisi pudonnut.
| fukuoka |
Pimenevässä illassa näimme Osakassa myös Osakan linnan valaistuna. Näytti täytekakulta. ^_^
Sendain sade odotti meitä siellä minne olimme sen jättäneet maanantaina. Ilma olikin sitten heti 10 astetta viileämpää. Lento Osakasta Sendaihin oli turvavyövalo koko ajan päällä. Näin paljon lentäjä luotti säähän tai omiin kykyihinsä.
3 kommenttia:
Uusia päivityksiä odotellessa... ;)
Hyväää Joulua !!
九州行ったんだ!うらやましい!
私はまだいったことがありません…
写真が多くておもしろいブログですね。
読んでいて楽しくなります。
p.s.
去年のクリスマスの写真はこちらから
http://theusm.blogspot.com/2008/12/christmas-party-home.html
なつかしい!
Lähetä kommentti